
Tervetuloa kotisivulleni ja verkkokauppaani!
Hei! Olen Merja Ojanperä, neulesuunnittelija ja kirjailija Porin seudulta. Olen syntynyt Porissa ja elänyt suurimman osan elämästäni Satakunnan alueella, minulla on kuitenkin pohjalaiset sukujuuret. Minusta ja työstäni voit lukea tarkemmin täältä: "Merja Ojanperä".
Suunnittelen ja toteutan kaikenlaisia neuleita, kuten lasten ja aikuisten vaatteita - neulottuja ja ommeltuja, asusteita (sukkia, lapasia, kaulureita, pipoja jne.) ja nyt niin suosittuja kaarrokeneuleita. Viimeksi mainittuja sekä kirjoneuleina että pitsi/palmikkoneuleena. Osaamiseni ei siis rajoitu sukkiin, joista olen tullut tunnetuksi. Urani neulesuunnittelijana alkoi vuonna 2014 ja ensimmäinen kirjani julkaistiin syksyllä 2016, joka oli nimeltään "Kauneimmat villasukat". Nykyisin moni käyttää siitä termiä "sukkakirjojen klassikko".
Olen kirjoittanut toistaiseksi huikeat KYMMENEN (1/2023) henkilökohtaista neulekirjaa! Tähän ei ole laskettu mukaan käännöksiä, eikä yhteisesti kirjoitettuja kirjoja. Tämän sivun verkkokaupasta löytyvät täällä tällä hetkellä myynnissä olevat kirjoittamani neulekirjat ja paljon toivotut yksittäiset sukkien ja puseroiden ohjeet. Yksittäisiä neuleohjeitani ei ole myynnissä missään muualla!
Minulta voi tilata myös neuleohjeita erilaisiin julkaisuihin ja vaikka sopia osallistumisesta tai esiintymisestä neuletapahtumissa. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
Kurkkaa uusimman kirjani puseromallit alta!
SOMESSA:

Yhteystiedot:
MerjaDesign T:mi
Y-tunnus: 1647461 -4
email: merjadesigns@gmail.com
Kiitos, kun tuet pienyritystä!